• 24 helmikuun, 2023

Näin Venäjän hyökkäyksen vuosipäivä näkyy Suomessa – seurasimme Turussa klo 5 alkanutta hiljaista mielenilmausta


Pikku pakkasessa Turussa, Venäjän konsulaatin edessä seisoo klo 5 muutamia kymmeniä ihmisiä Slava Ukraini -kyltteineen. Kynttilöitä on sytytetty, hangelle on tuotu neilikkakimppuja. Monet ovat pukeutuneet keltaiseen tai sinikeltaiseen.

Else-Maj Suolinna osoittaa mieltään Turussa Venäjän hyökkäystä vastaan. Kädessä kyltti, jossa lukee venäjää.

Else-Maj Suolinna on ollut Venäjän konsulaatin edessä Turussa osoittamassa mieltään vuoden aikana yhteensä jo yli 200 päivänä. Kuva: Johanna Lehtola

Mielenilmauksen yksi organisaattori Else-Maj Suolinna kertoo perusteluja, miksi konsulaatin edusta on tullut hänelle vuoden aikana hyvin tutuksi.

– Järkytyin sodasta niin. Että tällaista ei voitu nykypäivänä välttää neuvottelemalla. Kukaan ei osannut ajatella, että sota kestäisi näin pitkään.

Suolinna tunsi asian niin omakseen senkin takia, että hän on itsekin sotalapsi. Omat vaikeat lapsuuden kokemukset ovat saaneet aikaan halun puolustaa rauhaa ja lasten oikeuksia turvalliseen elämään Ukrainassa.

Mielenosoittajia Venäjän konsulaatin edustalla Turun Vartiovuorenkadulla. Maassa on lunta. Taustalla ruskea jugend-talo. Mielenosoittajia seisoo kadulla 15.

Mielenosoitus jatkuu Turussa Vartiovuorenkadulla. Kuva: Johanna Lehtola / Yle



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *