- 20 helmikuun, 2023
”Meille yhtä tärkeä sarja kuin SM-liigakin”
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä voittoa juhli Tampereella runsaslukuinen Tappara-fanien joukko, vaikka sarja on uusi eikä yllä suosiossa SM-liigan tasolle.
•
Tappara teki lauantaina tamperelaista kiekkohistoriaa voittamalla jääkiekon CHL-finaalin Ruotsin Luulajassa. Suomalaisjoukkueista ainoastaan JYP oli aiemmin voittanut CHL:n eli Euroopan seurajoukkueiden epävirallisen mestaruuden. Nykymuotoista Champions Hockey League -sarjaa on pelattu kahdeksan kautta.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kuvasi saavutusta organisaation voitoksi, jonka tämän kauden joukkue mahdollisti.
Se, että Tappara tähtää kaikin voimin siihen, että kotoisen SM-liigan lisäksi myös CHL:ssä voitetaan, pohjaa organisaation strategiaan.
– Arvostus sarjaa kohtaan on ollut välillä mitä on ollut. Viime vuosina tähän on panostettu aivan täysillä. Voitto konkretisoi sen, että CHL on meille aivan yhtä tärkeä sarja kuin SM-liigakin, Tapola sanoo.
Korkealle asetetut CHL-tavoitteet eivät ole kaikille joukkueille itsestäänselvyys, sillä sarja tuo paljon otteluita, matkustamista ja siis myös lisäkuluja. Yleisö ei ole Suomessa eikä monessa muussakaan maassa löytänyt CHL-otteluihin siinä määrin kuin kotimaisten sarjojen otteluihin.
CHL-finaaliin pääsemisestä saa rahaa, ja voittajalle sitä tulee eniten. Tapparan taustayhtiö Tamhockeyn hallituksen puheenjohtaja Mikko Leinonen totesi verkkolehti Jatkoajan haastattelussa, (siirryt toiseen palveluun) ettei edes mestaruuden tapauksessa juuri voittoa jää, sillä menotkin ovat suuret.
Koko CHL:n kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Tappara-maalivahti Christian Heljanko muistaa tarinat, joita hän kuuli CHL-peleistä ennen 2016–17 alkanutta Tappara-aikaansa.
– Oli kuulemma joskus sanottu, että ”älkää nyt ihan kaikkia kiekkoja blokatko, ettei tule loukkaantumisia”. Nyt on vähän eri ääni kellossa, Heljanko virnisti kultamitali kaulassaan.
Tappara on laittanut aikaa, rahaa ja vaivaa CHL:ssä menestymiseen. Myös pelaajille oli tällä kaudella luvassa bonus voitosta.
– Ne tulevat sitten vasta kauden jälkeen. Tämä voitto ja pokaali on se kaikkein tärkein, sanoi finaalissa kapteenina toiminut Kristian Kuusela.
”Mestaruus on aina mestaruus”
Kristian Kuusela on jo ennestään Suomen-, Ruotsin- ja maailmanmestari. Vaikka hän ei halunnut vertailla voittamiaan mestaruuksia keskenään, ensimmäinen CHL-mestaruus oli hänelle silti erityinen – se kun oli hyökkääjän ensimmäinen mestaruus kapteenina.
– Hieno kokemus. Kyllä se oli minulle iso juttu. Tämä oli yksi joukkueemme tavoitteista, joten voittaminen tuntuu todella hyvältä, sanoi mestaruuden lisäksi 40-vuotispäiviään sunnuntain puolella juhlinut Kuusela.
Joukkue kiisi pian pelin päätyttyä ilmojen halki Tampere-Pirkkalan kautta kotikaupungin mestaruusjuhliin Tampereen Tavara-asemalle. Siellä joukkuetta odotti suuri yleisö.
Tapparan voittoa Tavara-asemalla juhlineet Kalle ja Ville Aalto sanoivat onnellisesti hymyillen, että CHL:n voitto ”maistui”.
– Kyllä meidän kaveriporukassa SM-liigan voittoa arvostetaan CHL-voittoa korkeammalle, Kalle Aalto myönsi.
Tappara-kannattaja Mona Rinteen vastaus kysymykseen CHL-mestaruuden arvosta oli ytimekäs.
– Mestaruus on aina mestaruus.
”Hyvä asia koko Suomi-kiekolle”
Pitkään Suomen huipulla ollut Tappara otti CHL-voitolla haluamansa askeleen Euroopan huipulle, vaikka se ei ylläkään taloudellisesti kaikkien vastustajiensa, esimerkiksi suurten sveitsiläisjoukkueiden tasolle.
Maalivahti Christian Heljanko piti Tapparan voittoa osoituksena joukkueen yhtenäisyydestä.
Liigan tasosta puhutaan kotimaassa säännöllisesti ja sitä myös usein kyseenalaistetaan. Päävalmentaja Jussi Tapola pitää joukkueensa voittoa merkittävänä asiana koko Suomi-kiekolle.
– Tämä osoittaa, että suomalainen jääkiekko on koko Euroopan tasolla kovatasoista. Meidän ei tarvitse nöyristellä Euroopassa. Suomessa on huippujoukkueita, sillä Tapparakaan ei ole SM-liigassa mitenkään ylivoimainen.