• 19 maaliskuun, 2023

Mari Eder lopettaa – ampumahiihtäjä harmitteli arvokisaunelman kariutumista ja lähetti humoristiset terveiset aviomiehelleen


Ampumahiihdon naisten maailmancupin viimeinen osakilpailu alkaa kello 16.05. Suomalaisista mukaan 30 kisaajan yhteislähtöön pääsivät Mari Eder ja Suvi Minkkinen.

Ennen kilpailua Mari Eder, 35, ilmoitti lopettavansa uransa.

Jo ennen nyt päättyvän kauden alkua, viime kesänä, Eder pohti pitkään uransa jatkoa. Itävallassa asuva Eder on yrittäjä. Yhdessä miehensä, itävaltalaisen Benjamin Ederin kanssa heillä on urheiluvälineliike, joka on keskittynyt ”maastohiihdon huippuosaamiseen”.

– Se tuntui sellaiselta tulevaisuudennäkymältä, johon halusin käyttää aikaa ja energiaa. Aluksi en tiennyt, onko se mahdollista yhdistää ammattiurheilun kanssa, Eder kertoi viime syksynä Yle Urheilulle.

Eder oli kuitenkin jatkanut harjoittelua läpi kesän. Lopulta motivaatiota uran jatkoonkin löytyi.

Nyt Eder kertoi uransa lopettamisesta Instagramissa.

– It’s time to say Goodbye (On aika sanoa hyvästit).

– Vaikka kauden lopusta tuli terveysongelmien sävyttämä, olen iloinen, että viime keväänä valitsin tämän tien vielä kerran, ja toteutin sen omalla tavallani. Intohimon ja kovan työn tuloksena palasin vielä kerran elämäni huippukuntoon ja mukaan kärkikamppailuihin.

Eder harmitteli päivityksessään sitä, että arvokisamitali jäi haaveeksi.

– Unelmoin jokaisen huippu-urheilijan tavoin henkilökohtaisesta arvokisamitalista. Se on kuitenkin suomalaisessa urheilussa ollut aina vain harvojen herkkua, ja lopulta joudun myöntämään, että minun taitoni, työntekoni tai lahjakkuuteni ei siihen riittänyt. Vaikka parhaimmillani MM-kisojen nelossijalla lähelle pääsinkin, niin totuuden nimessä myönnettäköön, että olin myös aivan liian monta kertaa aivan liian kaukana.

– Nyt päätepisteessä on kuitenkin rauhaa. Loppumetreillä opin myös arvostamaan itse sitä valtavaa työmäärää ja sitoutumista, minkä tämä on vaatinut. Ymmärrys siitä, että on laittanut itsensä sataprosenttisesti peliin, auttaa lopulta hyväksymään sen, mitä viivan alle jää.

Eder kiitteli myös päivityksessään kaikkia uran varrella tukeneita. Lopuksi lähtivät humoristiset terveiset aviomiehelle.

– Kiitos Benjamin, kaikesta. Sinä raukka taidat olla ainoa, joka ei pääse minusta vieläkään eroon.

Kruununa voitot Holmenkollenilla – yhteensä peräti 19 arvokisat

Mari Eder tulee voittajana maaliin Holmenkollenilla 2017

Mari Eder tulee voittajana maaliin Holmenkollenilla 2017. Kuva: Getty Images

Eder debytoi maailmancupissa kaudella 2007–08. Maailmancupin startteja hänellä on jo 350. Maailmancupin kokonaiskisassa Eder on ollut parhaimmillaan 26:s kaudella 2016–17. Nyt Eder on ennen päätöskisaa sijalla 22.

Eder voitti kaksi maailmancupin kilpailua, tuolloin vielä sukunimellä Laukkanen, peräkkäisinä päivinä Norjan Holmenkollenilla 17. ja 18. maaliskuuta 2017. Voitot tulivat pikakisasta ja takaa-ajosta.

Voitot olivat erityisen tunteikkaita, sillä ampumahiihdon maajoukkueen pitkäaikainen valmentaja Asko Nuutinen oli kuollut kisan vastaisena yönä.

Lisäksi Eder oli toinen Kontiolahden pikakisassa maaliskuussa 2014.

Arvokisoissa Ederin paras sijoitus on neljäs sija vuonna 2017 Hochfilzenin MM-kilpailujen normaalimatkalla. Kaiken kaikkiaan Eder osallistui ampumahiihtäjänä 12 kertaa MM-kisoihin ja neljästi olympialaisiin.

Lisäksi hiihtovoimainen vapaan hiihtotavan taitaja edusti kolmesti Suomea arvokisoissa maastohiihdon puolella. Sotshin olympialaisissa 2014 hän oli vapaan hiihtotavan sprinttikilpailun 15:s. Lahden MM-kisoissa 2017 Eder sijoittui vapaan sprintissä kahdeksanneksi ja Pyeongchangin olympialaisissa 2018 vapaan parisprintissä Krista Pärmäkosken kanssa viidenneksi.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *