- 25 heinäkuun, 2023
Hallitusohjelmassakin mainittu walk in -terapia kamppailee näkyvyyden kanssa – joskus kävijöitä ei ole ollenkaan
Walk in -terapia rantautui Suomeen parisen vuotta sitten. Hankkeen työntekijä uskoo, että mitä pidempään palvelua järjestetään, sitä tunnetummaksi se ihmisille tulee.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että matalan kynnyksen mielenterveysapua halutaan lisätä koko maassa.
Esimerkkinä mainitaan walk in -terapia. Sitä järjestetään jo useammassa Suomen kaupungissa, mutta yleisö ei ole kunnolla löytänyt sen pariin.
Esimerkiksi Jyväskylässä istuntoja järjestetään joka maanantai kello neljästä kahdeksaan, mutta kävijöitä on keskimäärin kolme per kerta.
Joskus asiakkaita ei ole ollut ollenkaan.
– Ei täällä mitään ruuhkaa ole, sanoo Jyväskylän seurakunnan perheneuvoja Juho Puhto. Hän on mukana toiminnassa Jyväskylässä.
Tilanne on sama myös valtakunnallisesti, vahvistaa Lasten ja nuorten keskuksen hanketyöntekijä Tuomas Perkiö. Asiakkaita voisi olla enemmän.
Tieto leviää nopeammin pienillä paikkakunnilla
Syitä sille, miksi palvelu ei ole löytänyt yleisöään, on useita.
Puhto esimerkiksi uskoo, että walk in -terapiaan liittyy virheellisiä mielikuvia sen suosiosta.
– Nuorilla ja heidän huoltajillaan voi olla sellainen mielikuva, että tänne olisi vaikea päästä, mutta se ei pidä paikkaansa.
Perkiö sen sijaan tuo esille suomalaisen palvelukentän pirstaleisuuden. Kuntien ja hyvinvointialueiden lisäksi palveluita järjestävät muun muassa seurakunnat ja erilaiset järjestöt.
Niinpä tietoa itselle sopivista palveluista voi olla hankala löytää. Haaste korostuu etenkin suurissa kaupungeissa, joissa palveluita ja toimijoita on pieniä paikkakuntia enemmän.
Walk in -terapia onkin löydetty paremmin juuri pienemmillä paikkakunnilla. Esimerkiksi Ylivieskan toimipiste on jo melko hyvin paikallisten tiedossa, kertoo Perkiö.
Myös se, kuinka pitkään toimintaa on järjestetty, näkyy suoraan asiakkaiden määrässä: mitä pidempään toimipiste on ollut auki, sitä enemmän asiakkaita käy.
Pisimpään walk in -terapiaa on järjestetty Tampereella.
– Viime vuonna kävijöitä oli yhden kerran aikana keskimäärin kaksi ja puoli, tänä vuonna heitä on ollut noin viisi ja puoli, kertoo Perkiö.
Paleface aiheutti yleisöryntäyksen
Walk in -terapia on Suomessa vielä hyvin alkuvaiheessa. Perkiön mukaan yksikään toimipiste ei ole ehtinyt toimia kahta vuotta.
Esimerkiksi Jyväskylässä toiminta on pyörinyt hieman yli vuoden.
Nyt tavoitteena onkin tietoisuuden lisääminen. Siihen on pyritty esimerkiksi nuorten huoltajien kautta.
Lisäksi markkinointia on tehty sosiaalisessa mediassa. Postaukset Instagram-tileillä eivät kuitenkaan ole muuttaneet tilannetta, koska julkaisut eivät ole tavoittaneet yleisöjä.
Hyvä esimerkki tavoittavuudesta saatiin viime syksynä, kun rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen jakoi Facebookissa julkaisun Helsingin toimipisteestä.
– Kahtena seuraavana viikkona toimipisteellä kävi enemmän asiakkaita kuin he pystyivät ottamaan vastaan, kertoo Perkiö.
Hän toivoo, että hallitusohjelmassa kaavaillut lisäykset matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin toteutuisivat.
– Haluamme omalta osaltamme olla vaikuttamassa siihen, että suomalaisten nuorten mielenterveyden tilanne paranisi.
Katso, miten toimittaja Marleena Lammikko tiivisti Mieli ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Kujalan esiin nostamat hallitusohjelmakirjaukset kuuteen pointtiin.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta keskiviikkoon 26. heinäkuuta kello 23:een saakka.