trombi tallentui kameraan Munkkiniemen rannassa Helsingissä

Rankkasateet pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä etenkin Uudellamaalla. Ukkosrintamat ovat loppukesästä otollisia trombien syntymiselle. Anna Koho kuvasi ukkosrintaman yhteydessä trombin ja sen
Read More

Nämä numerot kertovat Silja Kososen potentiaalin – nuori nainen Raisiosta uskaltaa uida vastavirtaan

Vuonna 2024 puheet Kososen arvokisamitalista eivät enää vaadi laukalle lähtemistä, kirjoittaa Pekka Holopainen. Avaa kuvien katselu Silja Kosonen kävelee MM-mitalian
Read More

Selänteen veljeksiä pidetään Kajaanissa helppoina valmennettavina – päävalmentaja: ”He kuuntelevat mitä sanotaan”

Jääkiekkojoukkue Kajaanin Hokki on jo ennen kauden alkua yksi Mestiksen kiinnostavimmista seuroista. Kahden Selänteen läsnäolo joukkueessa on noteerattu esimerkiksi Helsingin
Read More

Suomalaiskävelijän kehon lämpö oli 41,9 ja vointi kamalaa katsottavaa – sitten alkoi järjestäjien kummallinen sekoilu:

Yleisurheilun MM-kisat 19.8.–27.8. Ylen kanavilla. Katso kisojen aikataulu ja lähetystiedot tästä linkistä. Yleisurheilun arvokisoissa 50 kilometrin kävelykisa opittiin tuntemaan erityisen
Read More

Vain yksi venäläinen sotabloggaaja ennustaa katastrofia Prigožinin kuoleman takia, moni vaikenee

Venäläiset sotabloggaajat ovat reagoineet palkka-armeijajohtaja Jevgeni Prigožinin kuolemaan varovaisesti. Vielä alkuvuonna he ylistivät häntä. Avaa kuvien katselu Sotabloggaajat kirjoittivat laajasti
Read More

Oliver Helanderin tilanteessa merkittävä muutos aiempaan – Tero Pitkämäki nyökytteli tyytyväisenä, kun kuuli suojattinsa vastauksen

Yleisurheilun MM-kisat 19.8.–27.8. Ylen kanavilla. Katso kisojen aikataulu ja lähetystiedot tästä linkistä. – Näin jos kulkee, se on varma MM-mitali.
Read More

Influenssa ja korona ovat alkaneet kiertää kesälomien jälkeen – tältä tautitilanne näyttää juuri nyt

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuula Hannila-Handelbergin mukaan hengitystieinfektioiden tartuntatilanne on tällä hetkellä hyvin rauhallinen. Avaa kuvien katselu Hengitystieinfektiot leviävät
Read More

Wilma Murron seiväsfinaali keräsi hurjat katsojaluvut

TV2:n keskiviikon yleisurheilulähetys tavoitti yli 2,1 miljoonaa suomalaista. Avaa kuvien katselu Wilma Murto toi Suomelle kauan kaivatun MM-mitalin. Kuva: Lehtikuva
Read More

Isoäiti ehti olla kuolleena lähes kaksi kuukautta ennen kuin hän oli virallisesti kuollut

Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, luki lehdessä kuolinilmoituksen säkeessä. Äiti ja mummo kuoli 21. kesäkuuta 98 vuoden kunnioitettavassa iässä. Iäkkään
Read More

Armand Duplantisin isä lataa Yle Urheilulle hurjan arvion Wilma Murron potentiaalista – ”Viisi metriä realismia

Miesten seiväshyppyä dominoivan Armand Duplantisin valmentajaisä Greg Duplantis ei pidä naisten seiväshypyn kansainvälistä tasoa tällä hetkellä kovin korkeana. Avaa kuvien
Read More