Samaisessa taloyhtiössä tapahtui maaliskuussa kuolemaan johtanut onnettomuus. Myöhään torstai-iltana henkilö putosi ranskalaiselta parvekkeelta, jossa ei ollut lasikaidetta. Avaa kuvien katselu
Seinäjokiset ponnahtivat kärkikamppailun 1–0-voitolla samalla Veikkausliigan kärkeen. Jeremiah Strengin maali 76. minuutilla takasi SJK:lle kolme pistettä ja päätti samalla KuPSin
Biojätteet on lajiteltava jatkossa jätehuoltoyhtiö Ekoroskin alueella Pohjanmaalla paperipusseihin. Pohjanmaan jätelautakunta on linjannut, että heinäkuun 19. päivän jälkeen biojätteen joukossa
Maajoukkue aloittaa Kultaisen liigan lauantaina ottelulla Viroa vastaan. Kauteen mahtuu myös EM-kisat ja olympiakarsinta. Lauri Kerminen on yhä suljettuna maajoukkueesta.
Jääkiekkoliiton talousjohtaja ja MM-kisojen varapääsihteeri Jaakko Luumi sanoo, että Leijonien aikaisen putoamisen taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Avaa kuvien
Vahvoista nikotiinipusseista tuli pienen R-kioskin hittituote, kun Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kumosi yli neljä milligrammaa nikotiinia sisältävien nikotiinipussien luokittelun
Kävimme läpi koko Suomen MM-ryhmän ja jaoimme porukan kolmeen kastiin. Suurin osa pelaajista onnistui kohtuullisesti, mutta tällä kertaa kokonaisuus ja
Tuhannet tieteelle aiemmin tuntemattomat lajit löytyivät alueelta, jonne kaavaillaan syvänmeren kaivostoimintaa. Avaa kuvien katselu Kuvassa näkyy Clarion-Clippertonin alueelta löydetty polttiaiseläinlaji.
Suomen MM-turnaus päättyi puolivälierätappioon Kanadalle. Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan Leijonat hallitsi peliä, mutta oli viimeistelyssä huonompi. Avaa kuvien katselu Jukka